Kuusi tiimiä jatkoon

Nämä kuusi tiimiä menivät jatkoon SFV Startissa! Jännittävässä semifinaalissa 2. joulukuuta innokkaat tiimit esittivät ehdotuksensa erittäin taitavasti. 

Kilpailussa jatkoon valitut ehdotukset ovat 
    • Toivo tulevasta
    • Koulupolkuni
    • Läksyhuone
    • Lue ja kirjoita taskussa olevilla digitaalisilla työkaluilla
    • 1 2 3 Start
    • Tulevaisuuden ongelmanratkaisijat!

iloisia tiimijäseniä kuvattuna ylhäältä
Finaaliin etenevien kuuden joukkueen jäseniä. Kuva: Tommy Pohjola.

Päivätyössään tuomariston puheenjohtaja Liliane Kjellman johtaa Turun kaupungin kasvatus- ja opetustoimen ruotsinkielisen jaostoa. Hänen mukaansa tuomariston jäsenet saivat tällä kertaa ottaa kantaa 12 hienoon esitykseen, mutta yhtyivät kuitenkin kriteereihin ehdotusten etenemiselle.

”Tärkeintä oli tietysti että ehdotus oli suunnattu nimenomaan SFV Start!-tehtävässä mainitulle kohdeyleisölle. Toisin sanoen nuorille, jotka ovat saattaneet saada vaikean alun elämässä, eivätkä siksi saavuta täyttä potentiaaliaan tai unelmiaan oppimispolkunsa varrella.”

Toinen tärkeä seikka tuomaristolle oli ehdotuksen skaalautuvuus kokeellisesta vaiheesta.

”Ideanahan on, että voittavan ehdotuksen voi skaalata ilman suuria, jatkuvia taloudellisia sijoituksia. Ehdotus ei voi koskea projektia, joka loppuu jonkin ajan kuluttua.”

Kjellmanin mukaan ehdotuksista löytyi ilahduttavan paljon monimuotoisuutta. 

”Tiimit ovat kehittäneet sekä digitaalisia ratkaisuja että enemmän emotionaalisiin tai henkilökohtaisesti voimaannuttaviin asioihin kohdistuvia ratkaisuja. 

Tuomariston valintaprosessin kolmantena kriteerinä oli ehdotusten todellinen innovatiivisuus.

”Jotkut ehdotukset olivat jo melkein valmiit, eivätkä ne tarvitse haastekilpailun lisärahoitusta toteutuakseen. Toiset sivusivat liikaa jo vakiintuneita ratkaisuja, joita jo löytyy kentältä.

Kaiken kaikkiaan Kjellmanin mukaan tuomariston työ oli erittäin mielenkiintoista, vaikka se ei ollut helppoa.

”Kiinnostus ja halu luoda konkreettisia ja hienoja ratkaisuja nuorille on selvästi suurta. Kaikki vertaamamme ehdotukset ovat näkyvyyden arvoisia.

Kilpailun seuraava vaihe on tammikuussa järjestettävä työpaja, joka valmistelee joukkueita finaaliin 28.1.2022. Voittajatiimi palkitaan 17. helmikuuta! 

Takaisin pääsivulle

(Kaikki paikallaolijat näyttivät voimassa olevan coronapassin)